Eräs intro

Maailmassa on sen verran monia yhteensopimattomia paradigmoja, etten ole aivan varma voiko olla mahdollistakaan saavuttaa sellaista tyyntä mieltä, jossa itsessään ja jonka avulla maailmassa olisi sulava luovia; aina ajoittain tulee hetkiä, jolloin on orientoiduttava hiukan toisin. Tyynellä mielellä tarkoitan zen-mieltä, jolle mikään havainto tai tilanne ei tule yllättäen ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”; zen-mieltä joka liukuu sulavasti ajatusten kitkattomassa meressä; zen-mieltä joka ymmärtää mielen hyvän järjestyksenpidon vuoksi kaiken kohtaamansa syvällisesti ilman sanallista selittämistä. Tälläistä mieltä ei voisi saada suututettua.

Koska on niin, että ihminen ei voi vain syntyä ja alkaa sen jälkeen kokemaan ja ymmärtämään maailmaa sellaisena kuin se on, hänen on välttämätöntä elää ja kehittyä tuossa maailmassa, voidakseen kokea sen täyteläisemmin, hienojakoisemmin. Tai ehkei välttämätöntä, mutta suositeltavaa ainakin.

Mikään ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö mieleen tulisi kertyneeksi kaikenlaista toistaiseksi setvimätöntä ainesta. Erityisesti tietoiselle ajattelulle kaikki setvimätön on hidastetta. Tälläistä ainesta on kuitenkin sitä helpompi setviä, mitä hienojakoisempaa muu aines on; monet käsitteemme ovat usein kovin epämääräisiä ja sen vuoksi huonoja ajatuksen apuvälineitä.

Zenistä kertovissa kirjoissa tavataan usein sanoa, ettei ihmisen pitäisi turhaan tavoitella kaikkea maailmassa esiintyvää materiaa ja tietämystä, koska tämän tavoitteen toteutumisen mahdollisuus olisi niin pieni, että se aiheuttaisi vain turhautumista. Kuitenkin, tyynen ja selkeän mielen saavuttaa sitä helpommin mitä enemmän tietoa on mieleensä kerännyt. Esimerkkinä ymmärrys matematiikan hienouksista, joka edesauttaa näkemään yhtäläisyyksiä alun perin täysin eri asioilta vaikuttavissa kohteissa.

Mitä enemmän tietää, sitä lähemmäksi ajautuu sitä ymmärrystä, että kaikki on yhtä. Tämän ymmärtäminen ei kuitenkaan poista sitä mahdollisuutta, etteikö esineitä osaisi edelleen kohdella kuten esineitä tavataan kohdella, mutta esinettä koskiessaan ei ehkä enää pysty tai haluakaan sulkea pois niitä kaikkia ajatuksia ja tuntemuksia , jotka syventävät tuota kokemusta; kyse ei olisi vain esineen pinnanmuotojen- ja tekstuurin suorasta kokemisesta.

Tämän voi ymmärtää helpommin ajattelemalla kuinka oma elämänkokemus vaikuttaa siihen kuinka hyvin ymmärtää omien lastensa tai yleensä muiden ihmisten toimintaa ihan vain seuraamalla sitä hetken ajan. Zen-mielisen ei tarvitse rajautua vain niiden ihmisten ymmärtämiseen, jotka kulkevat suunnilleen samoja reittejä pitkin kuin he itse ovat kulkeneet.

Kaikki tietoisesti tai ei-tietoisesti kohdattu ja jopa olettamus mahdollisesta kohtaamisesta jonkin vaikutteita aiheuttavan kanssa, vaikuttaa mielemme järjestyksenpitoon ja mielestämme saavutettavuuteen. Jos mieli on tyyni, tavanomaisuudesta poikkeavuudetkaan eivät ns. hetkauta mieltämme. Vaikka olemmekin ihmisenä anatomisesti siten rakentuneita, että esim. puhe vaikuttaa läpäisevän kaikki kuviteltavissa olevat tietoisuudet suojat ja suodattimet, sallii zen-mieli kulkea kauttansa sekä miellyttäviksi, että häiritseviksi luokiteltavissa olevien äänien. Äänet menevät ja tulevat, joidenkin niiden kestäessä hiukan pidempään kuin toisten ja niillä kaikilla ollen hiukan eri syyt niiden esiintyvyyteen.

Vaatii runsaasti viitseliäisyyttä ja vaivannäköä  poisoppia ajatuksellisista taipumuksista, joita sanoja runsaasti käyttävä ympäristömme omalta osaltaan tukee ja vahvistaa. Eli siis siitä, että sanat ja muut käsitteiksi muodostuneet vievät ylenmäärin ja pitkäksi aikaa huomiotamme. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi kokonaan luopua sanojen käyttämisestä, eikä sitä että pitäisi erityisesti vältellä jonkin tietynlaisia kohtaamisia, vaikka jälkimmäinen kiusallisen helpolta vaihtoehdolta tuntuukin.

Mielen järjestystä ylläpitää tehokkaasti se, että kun tekee jotain, keskittyy rauhallisesti siihen mitä tekee. Zazenissa istuessakin mielessä voi session alussa tuntua siltä, että mieli ei ole ollenkaan tyyni ja se on altis ärsykkeiden hetkauttaville vaikutuksille, mutta jos tietää kokemuksensa perusteella, että se on vain välivaihe, ei tälle aaltojen risteilyn esiintymiselle tule edes annettua lisää huomiota, vaan nuo ei-sessioon kuuluvat ajatukset hapertuvat nopeasti ja haihtuvat pois.

Tuo jokin tekemiseen keskittyminen ei ole koskaan täysin samanlaista kuin jollain aikaisemmalla kerralla, mutta mitä pidempään sen tekemistä jatkaa, sitä enemmän se alkaa muistuttaa noita muita samantapaisia tapauksia – jos niin päättää, sillä toiminnan koostumukseksi voi periaatteessa valita ihan mitä vain. Jos joku kysyisi mitä on tekemässä jollain tietyllä hetkellä, voi tuntua luontevalta sanoa, että ”nyt minä [enimmäkseen] vatkaan” tai ”[enimmäkseen] aion tehdä täytekakun”.

Oleellista session alun välivaiheessa on muusta toiminnasta differentioiva vaikutus; se orientoitoi siten, että mitä enemmän tietyntapaista toimintaa esiintyy, sitä vahvemmin tuo toiminta vahvistaa itse itseään, kunnes siinä on täysin sisällä.

Zen-mielinen pystyy luovimaan orientoituneisuudesta toiseen sitä ketterämmin, kuin tuuli, mitä enemmän hänellä on kokemusta tyynelle mielellä ajattelusta ja toimimisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hänen ei tarvitse sulkeutua talon seinien sisään harrastamaan johonkin tekemiseen keskittymistä (esim. kirjan lukeminen), vaan hän voi tehdä sen väenpaljoudessakin (tai yksittäisen kirahvin selässä istuvan muun ihmisen näyttäytyessä vastakkaisella seinustalla). Silti hän saisi tuosta kirjasta ns. irti sen mitä hän olisi muutenkin saanut, kunhan vain pääsee toimintaan sisään.

Mitä selkeämmäksi ja tyynemmäksi mielensä saa kehitettyä, ja tätä siis edesauttaa runsas hyvien orientaatioiden vallitessa hankittu tieto ja kokemus, sitä pienemmin ajatuksellisin liikkein toiminnan tilasta toiseen vaihtaminen tapahtuu ja sitä syvällisemmin kokemuksensa ymmärtää – tai ymmärryksensä kokee.

 

Tarpeettomaksi jääneitä ajatustukia (ns. oivalluskuvioita)